Läppäkörtit valmiit!

Juhlat! Kansallispuvun ensimmäisen vaatekappaleen ensimmäinen osio on valmis! Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta kyllä on palkitsevaa, kun yksi osio vaatteesta on jo siinä pisteessä, että sille ei enää tarvitse tehdä mitään. Toinen iloaihe on se, että työn jälki on yllättävän hyvää. Kuten Ami asian esitti, jos joku olisi pari viikkoa sitten näyttänyt kuvaa, että tältä se tulee sitten sinun tekemänäsi näyttämään, hän ei olisi uskonut. Onni on olla kurssilla erittäin taitavan, ihanan ja pätevän opettajan opissa. Onni on myös hyvät kuvalliset ohjeet. Onni on kohtalontoveri, jonka kanssa saa iloita ja panikoida tarpeen mukaan.

Tässä melko tarkasti kuvattuna, miten läppäkörttien valmistus tapahtui. Ensin saumavaraan oli harsittu kiristyslanka. Pahvista leikattiin sopivan muotoinen pala, asetettiin se läpän päälle ja kiristettiin naruista. Näin saumavarat kääntyivät nätisti pahvin ympärille ja rypytystä sai vielä vähän säädettyä sen mukaan, mikä näytti hyvältä. Sitten äkkiä silitysraudan alle, ettei vaan sattuisi mitään... Kun taitokset oli silittänyt, oli kappaleiden yhdistäminen helppoa. Siis ihme kyllä vuori oli pari milliä pienempi kuin päälikangas (niin kuin pitikin)!

Pahvi puristettu läpän saumavarojen sisälle.

Vuorikankaasta tehty läppä käsiteltiin samalla tavoin.

Tässä karjalanpiirakka ilman pahvia.

Näin vuoriläppä kiinnitettiin.

Ja toinen kans.

Vuori kiinnitettiin etupistoa käyttäen.

Miten harmaa pellava voikin näyttää näin kauniilta?

Valmista tuli!

Oikealla puolella pistot näkyvät vähän...

... mutta onneksi vain vähän.

Liivin saumojen ompelua

Liivin saumojen ompelu aloitettiin takasaumasta. Yksi liivin kauneimmista yksityiskohdista on mielestäni juurikin tämä takaosa, joka on suunniteltu niin, että kankaan raidoitus muodostaa v-mallisen kuvion taakse. Hoikentava vaikutus! Vyötärö saadaan näyttämään kapealta, ja läppäkörttien eli takana olevien pyöreiden lerpukkeiden avulla luodaan illuusio leveästä takamuksesta. Leveä perä kun tarkoitti hyvin toimeentulevaa perhettä! Tämä viesti tuskin enää tänä päivänä ketään saavuttaa ja päinvastoin sitä ajattelisi, että pikemminkin pyrkisi hamuilemaan muotoja kaventavia malleja.... No, mutta tulipahan tämäkin päivä eteen että pyrin ihan tarpeeksi pyöreitä muotojani korostamaan. Elämä on niin ihmeellistä! Ja miksei niitä muotoja toisaalta korostaisi, onhan ne rakkaudella hankittu!

Mutta siis tosiaan takasauma ommeltiin kiinni ensimmäisenä. Tässä piti olla erityisen tarkkana siinä, että kuviot tulevat millilleen kohdakkain. Ompelussa käytettiin jälkipistoa, missä neulalla "veivataan" edestakaisin. Samaa pistoa kiilapalojen kiinnittämisessä ja käytetään muidenkin saumojen ompelussa.

Läppäkörttien juureen piti leikata pieni vekki eli aukileikkaus. Sen avulla läpän pyöreä reuna saadaan käännettyä sisäänpäin. Aukileikkaus piti huolitella tiheillä pistoilla, jotta kangas ei lähde purkautumaan.

Takakappaleet oikeat puolet vastakkain aseteltuna ja kohdistettuna.

Jälkipisto

 

 

 

 

Ommelta

Aukileikkaus tehtiin läppäkörtin nurkkaan.

Aukileikkaus ulottui melkein ompeleeseen asti.

Aukileikkaus huoliteltuna huolellisesti.

Nyt liivi näyttää jo ihan itseltään, kun kaikki saumat on ommeltu kiinni! 

Liivi nurjalta puolelta.

Liivi oikealta puolelta.

Vuorin kiinnittäminen aloitetaan läppäkörteistä. Jotta läpykät saadaan kauniisti käännettyä, pitää niiden saumavaraan harsia lanka, jonka avulla reuna saadaan käännettyä ja rypytettyä halutulla tavalla. Vuorin kiinnittäminen on helpompaa kun reuna on käännetty ja silitetty, jolloin se ei puske ulos vääristä kohdista. Reunan kääntämiseen käytetään apuna pahvia, jonka ympärille reuna pingotetaan ja sitten silitetään malliinsa. Siitä jatkamme huomenna maanantaina kurssilla.

Reunaa harsitaan....

... ja kokeillaan vähän, miten se kääntyisi...

... ja miten se rypyttyisi.

Myös vuorikankaan kappaleet on ommeltu yhteen ja läppäkörttien reunoihin harsittu kiristyslanka.

Vuorikangaskin näyttää jo vähän liiviltä!

Ja TÄSSÄ, OI TÄSSÄ on sitä ihanaa hamekangasta! Rakas, ihana isoäitini Leila-mummi on varannut itselleen kangaspuut kansalaisopistolta ja kutoo meille siellä hamekangasta. Mummi on niin taitava. Kangas on erittäin hienoa ja laadukasta. Iso urakka mummilla on, sillä kangasta tarvitaan kahteen pukuun yhteensä seitsemän metriä! Siihen kuluu tunteja, päiviä ja viikkoja. Mutta se, että mummi lupautui meille kankaan kutomaan, oli korvaamaton apu.

Hamekangasta tulossa.

Liivin kiilapalojen viimeistelyä

Liivin kiilapalat kiinnitettiin liiviin ompelemalla ensin reunat kummaltakin puolelta. Liivikappaleesta oli kiilan paikka jätetty leikkausvaiheessa hieman vajaaksi, jotta kiilan kiinnittäminen sujuisi mukavammin ja lopputulos olisi siistimpi. Kärjen ompeleminen oli kyllä erittäin haastavaa. Sitä pystyi etenemään niin pienen matkan kerrallaan, että oli vaikea arvioida, miltä lopputulos oikealta puolelta näyttää. Lisäksi oli paine, että ommel pitäisi saada heti ensimmäisellä kerralla onnistumaan. Koska kiilan paikkaa avattiin saksilla sitä mukaa kun ompelu eteni, ei ihan kärkiosassa ollut huolittelua ollenkaan. Ilman huolittelua on tietysti se vaara, että kangas lähtee purkautumaan. Tässä kohtaa ajatus oli, että koska kangasta leikataan vain vähän kerrallaan ja sitä ommellaan koko ajan samalla, vältytään kankaan purkautumiselta. Mutta jos ommel menisi jotenkin pieleen, sitä olisi lähes mahdotonta alkaa purkamaan, koska koko kangas saattaisi purkautua samalla. Koko kangas on ehkä vähän liioittelua, mutta niin on käynyt kaikissa painajaisunissa!

Ami kiinnittää kiilan kärkeä. Onkohan vähän liikaa vauhtia kun kädestä ei erota kuin vauhtiviivat? Rauhallisesti vaan... Hiljaa hyvä tulee.

Ami vauhdissa!

Pienet pistot syntyvät pikkuhiljaa...

Viimeistä kiilapalaa ommellessani tein niin, että harsin palasen ensin kiinni. Vasta sen jälkeen ompelin kiinni pienillä jälkipistoilla. Oli huomattavasti helpompaa ommella pieniä pistoja, kun oli saanut kiinnitettyä palasen edes jotenkuten kankaaseen kiinni. Myös lopputuloksen arvioiminen oli helpompaa kun se oli osittain jo näkyvillä. Kunpa olisin tehnyt tämän heti ensimmäisestä palasesta lähtien!

Harsinpistot kiilapalan kärjessä.

Jälkipistoilla harsitun kohdan yli.

Kun palanen oli nurjalta puolelta ommeltu kiinni, piti tarkistaa oikealta puolelta, miltä lopputulos näyttää. Vaikka olin ensin harsinut palan ja vasta sitten tehnyt pienet pistot, oli etupuolella huomattavissa "kinnausta" jossain kohtaa ja löysyyttä jossain toisessa kohtaa. Poistin ratkojalla niitä pistoja, jotka vetivät kangasta ryppyyn ja ompelin kärjen oikealta puolelta kankaan omalla, punaisella villalangalla. Nämä pienet pistot siistivät kärjen kaaren eivätkä kuitenkaan näy kauempaa katsottuna, sillä ne ovat luonnollisesti samaa väriä kuin itse kangas.

Viimeistely villalangalla.

Kun ompeluosuus tuli valmiiksi, silitin kiilan varovasti. Lopputulos lienee ihan kohtuullinen. Jälki ei nyt ole ihan yhtä siistiä kuin tehdasvalmisteinen tuote, mutta kaipa käsityön jälki saa vähän näkyäkin ja valmiissa lopputuotoksessa kovin pieniin yksityiskohtiin tuskin tulee kiinnitettyä huomiota.

Kiila silitettynä.

Liivin vahvikekankaan ja vuorin ompelu

Ylevästi nimesin jo viimekertaisen julkaisun nimellä liivin ompelu, vaikka varsinaisesti siinä ei edes päästy aloittamaan liivin ompelua, eli liittämään kappaleita toisiinsa...! Koeversio valmistui vauhdikkaasti ompelukoneella sujauttaen ja helpoksi sen teki vielä se, että ei tarvinnut ommella kuin yksinkertaisella kankaalla.

"Viralliseen" liiviin taas ommeltiin pääli- ja vuorikankaan väliin etupuolelle ensin vahvikepala, jotta liivi on jämäkkä päällä ja pysyy hyvin paikoillaan. Vahvikekankaan ompeluun käytettiin pellavalankaa, kuten kansallispuvun ompeluun muutenkin ja kuten on jo "ennen vanhaaan" tehty. Tällä vuosituhannella ostettua neulaa sai kuitenkin käyttää ompeluun, niin tarkkoja säännöt eivät sentään ole!

Vahvikekangas ommeltiin liivin päälikankaaseen kiinni käyttäen tiivistyspistoja. Nämä pistot ovat sellaisia, että ne eivät näy toisella puolella ollenkaan. Epäilys oli suuri kun ompelua aloitimme, mutta pakko myöntää; pistoja ei villakankaan päälipuolelta erota, vaikka ne kulkevat etukappaleen näkyvimmiltä paikoilta!

Kiilat

Kiilat ommeltiin ensin vuorikankaaseen, sitten päälikankaaseen. Vuorikangas on materiaalina aivan ihanaa pellavaa ja sitä oli todella ilo ommella! Pellavalanka kulki hyvin pellavaisessa kankaassa eikä ollut pelkoa, että se takertuisi ja menisi solmuun, kuten vahvikekankaan ompelussa oli. 

Kiila piti ensin kiinnittää nuppineuloin toisesta reunasta ja ommella kiinni lähes kärkeen saakka. Sen jälkeen neulattiin ja ommeltiin vastakkainen reuna. Kärjen ompelu itseasiassa jätettiin seuraavalle kurssikerralle, koska siihen tarvitaan jotain erilaista pistoa, mikä opetellaan yhdessä ensi kerralla. Reunat ommeltiin käyttäen jälkipistoa.

Päälikankaan kiila jätettiin jo leikkausvaiheessa vähän lyhyemmäksi kuin kaavan mukaan olisi kuulunut. Sen vuoksi kiilapala ei istu väliin kovin sujuvasti, vaan pullottaa ikävästi. Tämä asia korjaantuu kuitenkin kunhan kärki ommellaan. Kiilaa avataan saksilla ja neulataan sitä mukaa kun ompelu etenee. Näin kiilapala saadaan nätisti kiinnitettyä. Tällöin myöskään kovin herkästi purkautuva villakangas ehdi purkautua, kun se ommellaan kiinni sitä mukaan kun sitä avataan!

Liivin ompelu

Aloitimme kansallispuvun ompelemisen liivin ompelusta. Liivi ei todellakaan ole helpoin ommeltava osa kansallispuvusta, mutta päädyimme kuitenkin siihen, koska muihin osiin tarvittavia kankaita ei ollut kurssin alkaessa saatavilla käsityöliikkeessä. Aloitimme liivin valmistamisen mittauksilla ja kopioimalla kaavat kaavapaperille. Ennen kuin saimme luvan kajota arvokkaaseen liivikankaaseen, piti valmistaa koeversio esimerkiksi lakanakankaasta. Sen avulla pystyttiin katsomaan, kuinka hyvin kaavojen mukainen liivi istuu päällä ja tehdä muutoksia jos tarvetta ilmenee.

Ami piirtää koeversion kaavoja. / IL

Kaunis vihreä lakana tuli tiensä päähän. / IL

Toisella kurssikerralla ompelimme koeversiot valmiiksi ja pääsimme sovittamaan liiviä. Kummallekin alkuperäisten kaavojen mukainen liivi tuntui ihan sopivalta ja sen myötä kävimmekin sitten OIKEIDEN kankaiden kimppuun. Ensin leikattiin pellavainen vuorikangas. 

Kaavat kiinnitetty ohjeiden mukaisesti. / IL

Ami tarkkana. / IL

Amia jännittää! Nyt leikataan. / IL

Hiljaa hyvä tulee. / IL

Vuorikangas leikattiin vähän pienemmillä saumavaroilla kuin päälimmäinen, punainen villakangas. Ihanalta tuntuu laadukas, kunnon pellavakangas. 

Ohjekansiota tarvittiin jo siihen, että kaavat saatiin kiinnitettyä kankaalle oikein. / IL

Takakappaleen kohdistaminen. / IL

Takakappaleiden välinen sauma piti leikata huolellisesti. Tarkoituksena on, että liivikankaan takakappaleet muodostavat v:n muotoisen kuvion taakse. Sen vuoksi takakappaleet piti leikkausvaiheessa kohdistaa niin, että valkoiset pystyraidat kohtaavat toisensa. Tämä takaa sen, että kuvio jatkuu yhtenäisenä kappaleelta toiselle.

Leikkaamisen jälkeen kankaanpalaset huoliteltiin monipistosiksakilla. Seuraavaksi valmistetaan liivin etukappaleen vahvikekangas, joka tulee vuori- ja päälikankaan väliin. Työvaiheita riittää, ennen kuin päästään varsinaisesti mitään kankaan palasia ompelemaan yhteen. 

Keskustelimme kurssilla siitä, että kansallispuku pitäisi ommella käsin (-Neulalla ja langalla?? kuten ystäväni kauhuissaan tarkensi). Juu-u, neulalla ja langalla. Pisto pistolta, koko puku. Ymmärrän tietysti, että kuuluu kansallispuvun luonteeseen, että se on käsin ommeltu eikä koneellisesti. Luohan se tavallaan tietynlaista arvokkuutta vaatteelle, että se on käsin ommeltu. Mutta totta on myös se, mitä opettajamme asiaan totesi: Jos sen ajan naisilla olisi ollut ompelukoneet, kyllä hekin olisivat niitä käyttäneet.

Pukuprojektin aloittaminen

Savonlinnassa työasussa töihin menossa.

Olen ilmoittautunut Salon kansalaisopiston kansallispukukurssille tekemään Uskelan naisen kansallispukua. Hinku valmistaa kansallispuku syntyi monen asian summana. Olen kahtena kesänä ollut Savonlinnan oopperajuhlilla töissä paikannäyttäjänä, ja näin ollen päässyt pukeutumaan kansallispukuun (=työasuun) viikon ajan joka ilta näytökseen. Olen saanut kansallispuvun lainaksi tuttavalta ja vaikka varmasti jatkossakin puvun lainaaminen olisi ollut mahdollista, syntyi ajatus, että oma puku olisi vielä mukavampaa pukea ylle tuollaiseen tilaisuuteen. Lisäksi oopperajuhlilla on päässyt näkemään monia erilaisia kansallispukuja, koska harvemmin kahdella paikannäyttäjällä on samanlainen puku. Mikä upea oma maailmansa tämä kansallispukumaailma onkaan! Niin kuin minkä tahansa asukokonaisuuden suhteen, myös kansallispukujen suhteen silmä kehittyy ja sitä oppii erottamaan, että minkälaiset yksityiskohdat omaa silmää miellyttävät. 

Uskelan kansallispuku valikoitui pääasiassa sen vuoksi, että se on oman kotikylän puku, mutta myös siitä syystä, että se on mielestäni erittäin kaunis puku. Sen värimaailma on mielestäni kaunis ja lämmin, ja puvun eri osat sisältävät jopa moderneja yksityiskohtia, jotka tekevät siitä erittäin mielenkiintoisen.

Uskelan puku on kansallispukuna melko uusi. Se on valmistunut vuonna 2003 ja suunniteltu arkistoihin tallennettujen tietojen ja museokokoelmien perusteella. Mielenkiintoa Uskelan puvun valmistamiseen lisää myös se, että ihan joka tytöltä ei Uskelan pukua kaapista löydy!

Kurssi alkaa

Uskelan puku: liivikokonaisuus

Kansalaisopiston kurssi alkoi maanantaina 8. syyskuuta. Olimme tätä ennen käyneet käsityökaupassa kyselemässä etukäteen, miten kankaita on saatavilla ja vähän hintatietoja. Tilanne ei näytä kovin lupaavalta. Paitakankaita ei tunnu olevan saatavilla. Samoin hameen kutomiseen tarvittavaa punaista lankaa ei ole tavaran toimittajilla. Jätimme yhteystietomme kauppaan ja odottelemme lisätietoja. Myyjätär lupasi selvittää, mistä puuttuvia tarvikkeita saadaan ja jos niitä ei saada, mistä saadaan korvaavia tarvikkeita. 

Yksi onnenpotkukin meitä kuitenkin kohtasi! Nimittäin liivikangasta, jota ei missään tehtaassa valmisteta, vaan pitäisi itse kutoa tai joltain kutojalta tilata, sattuikin olemaan käsityöliikkeessä myynnissä. Kaupassa oli kangasta reilu kaksi metriä, eli kahteen liiviin tarvittava määrä. Ostimme tätini Amin kanssa kankaan äkkiä pois, ettemme vain jäisi ilman. Ainoastaan hinta sai meidät hieman haukkomaan henkeä ja pohtimaan, olemmeko ihan täysjärkisiä kun olemme tällaiseen projektiin ilmoittautuneet.... Kangas maksoi nimittäin 230€/m. Noh, puku on sijoitus ja toivottavasti kestää käyttöä monen sukupolven ajan, joten se tulee olemaan hyvä hankinta. Näin me ainakin toisiamme lohduttelimme.

Uskelan puku: röijykokonaisuus

Ensimmäisellä kurssikerralla kurssilaiset esittelivät omia projektejaan ja kävi ilmi, että minä ja Ami olemme ainoat Uskelan puvun tekijät! Jotkut muokkaavat tai täydentävät olemassaolevia pukujaan, jotkut aloittivat meidän tavoin kokonaan uuden puvun tekemistä. Muutama ompelee Halikon puvun, joku yksittäinen pukukin oli vähän kauempaa alkuperää. Ensimmäisellä kerralla pääsimme sen verran työn alkuun, että piirsimme liivin kaavat ja alamme seuraavaksi valmistaa liivin koeversiota puuvillakankaasta. Koeversio on hyvä valmistaa ensinnäkin siksi, että varsinainen villakangas on sen verran arvokasta, että sen kanssa ei kannata turhaa mokailla. Toiseksi liivin on oltava hyvin istuva, ja siksi on hyvä kokeilla minkälainen liivi kaavoista tulee ja vielä on mahdollisuus tehdä muutoksia, jos tarvitsee.

Kuvat Uskelan puvusta teoksesta Uskelan naisen kansallispuku. Salo-Uskelan Seura ry.