Liivin kiilapalojen viimeistelyä

Liivin kiilapalat kiinnitettiin liiviin ompelemalla ensin reunat kummaltakin puolelta. Liivikappaleesta oli kiilan paikka jätetty leikkausvaiheessa hieman vajaaksi, jotta kiilan kiinnittäminen sujuisi mukavammin ja lopputulos olisi siistimpi. Kärjen ompeleminen oli kyllä erittäin haastavaa. Sitä pystyi etenemään niin pienen matkan kerrallaan, että oli vaikea arvioida, miltä lopputulos oikealta puolelta näyttää. Lisäksi oli paine, että ommel pitäisi saada heti ensimmäisellä kerralla onnistumaan. Koska kiilan paikkaa avattiin saksilla sitä mukaa kun ompelu eteni, ei ihan kärkiosassa ollut huolittelua ollenkaan. Ilman huolittelua on tietysti se vaara, että kangas lähtee purkautumaan. Tässä kohtaa ajatus oli, että koska kangasta leikataan vain vähän kerrallaan ja sitä ommellaan koko ajan samalla, vältytään kankaan purkautumiselta. Mutta jos ommel menisi jotenkin pieleen, sitä olisi lähes mahdotonta alkaa purkamaan, koska koko kangas saattaisi purkautua samalla. Koko kangas on ehkä vähän liioittelua, mutta niin on käynyt kaikissa painajaisunissa!

Ami kiinnittää kiilan kärkeä. Onkohan vähän liikaa vauhtia kun kädestä ei erota kuin vauhtiviivat? Rauhallisesti vaan... Hiljaa hyvä tulee.

Ami vauhdissa!

Pienet pistot syntyvät pikkuhiljaa...

Viimeistä kiilapalaa ommellessani tein niin, että harsin palasen ensin kiinni. Vasta sen jälkeen ompelin kiinni pienillä jälkipistoilla. Oli huomattavasti helpompaa ommella pieniä pistoja, kun oli saanut kiinnitettyä palasen edes jotenkuten kankaaseen kiinni. Myös lopputuloksen arvioiminen oli helpompaa kun se oli osittain jo näkyvillä. Kunpa olisin tehnyt tämän heti ensimmäisestä palasesta lähtien!

Harsinpistot kiilapalan kärjessä.

Jälkipistoilla harsitun kohdan yli.

Kun palanen oli nurjalta puolelta ommeltu kiinni, piti tarkistaa oikealta puolelta, miltä lopputulos näyttää. Vaikka olin ensin harsinut palan ja vasta sitten tehnyt pienet pistot, oli etupuolella huomattavissa "kinnausta" jossain kohtaa ja löysyyttä jossain toisessa kohtaa. Poistin ratkojalla niitä pistoja, jotka vetivät kangasta ryppyyn ja ompelin kärjen oikealta puolelta kankaan omalla, punaisella villalangalla. Nämä pienet pistot siistivät kärjen kaaren eivätkä kuitenkaan näy kauempaa katsottuna, sillä ne ovat luonnollisesti samaa väriä kuin itse kangas.

Viimeistely villalangalla.

Kun ompeluosuus tuli valmiiksi, silitin kiilan varovasti. Lopputulos lienee ihan kohtuullinen. Jälki ei nyt ole ihan yhtä siistiä kuin tehdasvalmisteinen tuote, mutta kaipa käsityön jälki saa vähän näkyäkin ja valmiissa lopputuotoksessa kovin pieniin yksityiskohtiin tuskin tulee kiinnitettyä huomiota.

Kiila silitettynä.

Liivin vahvikekankaan ja vuorin ompelu

Ylevästi nimesin jo viimekertaisen julkaisun nimellä liivin ompelu, vaikka varsinaisesti siinä ei edes päästy aloittamaan liivin ompelua, eli liittämään kappaleita toisiinsa...! Koeversio valmistui vauhdikkaasti ompelukoneella sujauttaen ja helpoksi sen teki vielä se, että ei tarvinnut ommella kuin yksinkertaisella kankaalla.

"Viralliseen" liiviin taas ommeltiin pääli- ja vuorikankaan väliin etupuolelle ensin vahvikepala, jotta liivi on jämäkkä päällä ja pysyy hyvin paikoillaan. Vahvikekankaan ompeluun käytettiin pellavalankaa, kuten kansallispuvun ompeluun muutenkin ja kuten on jo "ennen vanhaaan" tehty. Tällä vuosituhannella ostettua neulaa sai kuitenkin käyttää ompeluun, niin tarkkoja säännöt eivät sentään ole!

Vahvikekangas ommeltiin liivin päälikankaaseen kiinni käyttäen tiivistyspistoja. Nämä pistot ovat sellaisia, että ne eivät näy toisella puolella ollenkaan. Epäilys oli suuri kun ompelua aloitimme, mutta pakko myöntää; pistoja ei villakankaan päälipuolelta erota, vaikka ne kulkevat etukappaleen näkyvimmiltä paikoilta!

Kiilat

Kiilat ommeltiin ensin vuorikankaaseen, sitten päälikankaaseen. Vuorikangas on materiaalina aivan ihanaa pellavaa ja sitä oli todella ilo ommella! Pellavalanka kulki hyvin pellavaisessa kankaassa eikä ollut pelkoa, että se takertuisi ja menisi solmuun, kuten vahvikekankaan ompelussa oli. 

Kiila piti ensin kiinnittää nuppineuloin toisesta reunasta ja ommella kiinni lähes kärkeen saakka. Sen jälkeen neulattiin ja ommeltiin vastakkainen reuna. Kärjen ompelu itseasiassa jätettiin seuraavalle kurssikerralle, koska siihen tarvitaan jotain erilaista pistoa, mikä opetellaan yhdessä ensi kerralla. Reunat ommeltiin käyttäen jälkipistoa.

Päälikankaan kiila jätettiin jo leikkausvaiheessa vähän lyhyemmäksi kuin kaavan mukaan olisi kuulunut. Sen vuoksi kiilapala ei istu väliin kovin sujuvasti, vaan pullottaa ikävästi. Tämä asia korjaantuu kuitenkin kunhan kärki ommellaan. Kiilaa avataan saksilla ja neulataan sitä mukaa kun ompelu etenee. Näin kiilapala saadaan nätisti kiinnitettyä. Tällöin myöskään kovin herkästi purkautuva villakangas ehdi purkautua, kun se ommellaan kiinni sitä mukaan kun sitä avataan!

Liivin ompelu

Aloitimme kansallispuvun ompelemisen liivin ompelusta. Liivi ei todellakaan ole helpoin ommeltava osa kansallispuvusta, mutta päädyimme kuitenkin siihen, koska muihin osiin tarvittavia kankaita ei ollut kurssin alkaessa saatavilla käsityöliikkeessä. Aloitimme liivin valmistamisen mittauksilla ja kopioimalla kaavat kaavapaperille. Ennen kuin saimme luvan kajota arvokkaaseen liivikankaaseen, piti valmistaa koeversio esimerkiksi lakanakankaasta. Sen avulla pystyttiin katsomaan, kuinka hyvin kaavojen mukainen liivi istuu päällä ja tehdä muutoksia jos tarvetta ilmenee.

Ami piirtää koeversion kaavoja. / IL

Kaunis vihreä lakana tuli tiensä päähän. / IL

Toisella kurssikerralla ompelimme koeversiot valmiiksi ja pääsimme sovittamaan liiviä. Kummallekin alkuperäisten kaavojen mukainen liivi tuntui ihan sopivalta ja sen myötä kävimmekin sitten OIKEIDEN kankaiden kimppuun. Ensin leikattiin pellavainen vuorikangas. 

Kaavat kiinnitetty ohjeiden mukaisesti. / IL

Ami tarkkana. / IL

Amia jännittää! Nyt leikataan. / IL

Hiljaa hyvä tulee. / IL

Vuorikangas leikattiin vähän pienemmillä saumavaroilla kuin päälimmäinen, punainen villakangas. Ihanalta tuntuu laadukas, kunnon pellavakangas. 

Ohjekansiota tarvittiin jo siihen, että kaavat saatiin kiinnitettyä kankaalle oikein. / IL

Takakappaleen kohdistaminen. / IL

Takakappaleiden välinen sauma piti leikata huolellisesti. Tarkoituksena on, että liivikankaan takakappaleet muodostavat v:n muotoisen kuvion taakse. Sen vuoksi takakappaleet piti leikkausvaiheessa kohdistaa niin, että valkoiset pystyraidat kohtaavat toisensa. Tämä takaa sen, että kuvio jatkuu yhtenäisenä kappaleelta toiselle.

Leikkaamisen jälkeen kankaanpalaset huoliteltiin monipistosiksakilla. Seuraavaksi valmistetaan liivin etukappaleen vahvikekangas, joka tulee vuori- ja päälikankaan väliin. Työvaiheita riittää, ennen kuin päästään varsinaisesti mitään kankaan palasia ompelemaan yhteen. 

Keskustelimme kurssilla siitä, että kansallispuku pitäisi ommella käsin (-Neulalla ja langalla?? kuten ystäväni kauhuissaan tarkensi). Juu-u, neulalla ja langalla. Pisto pistolta, koko puku. Ymmärrän tietysti, että kuuluu kansallispuvun luonteeseen, että se on käsin ommeltu eikä koneellisesti. Luohan se tavallaan tietynlaista arvokkuutta vaatteelle, että se on käsin ommeltu. Mutta totta on myös se, mitä opettajamme asiaan totesi: Jos sen ajan naisilla olisi ollut ompelukoneet, kyllä hekin olisivat niitä käyttäneet.