sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ylispaita - rannekkeen nirkkoreunaa

Nyt on kansallispukuprojektissa siirrytty seuraavaan vaatekappaleeseen. Luulimme jo liivin olevan ihan valmis, mutta kävikin ilmi, erään sattumalta löytyneen kuvan perusteella, että näin olekaan. Meillä oli kummallakin liivin läppäkörtit kiinnitetty taakse niin, että takakappaleen pyöreät läpät ovat päällä. Löytämämme kuvan perusteella läppien pitäisi olla alla ja etukappaleiden läppien päällä.... Voi apua. Pitää siis vielä kerran psyykata itsensä liivi-moodiin ja tarttua hirveä sarvista: puristaa itsestä vimma viimeistelyyn, vaikka ajatukset ovat jo seuraavassa vaatekappaleessa... Kuulostaa pieneltä yksityiskohdalta, eikä yksityiskohtaan ulkopuolinen varmaan osaisi kiinnittää huomiota, mutta itseä tietysti häiritsee, kun tietää, ettei sen pitäisi olla näin. Ja kyllä se oikea lopputulos on siistimmän näköinen. Liivi kuitenkin tällä hetkellä on vaatekaapissa puun päällä, saa nähdä mikä on se päivä, kun kaivan sen sieltä esiin ja teen työn loppuun. Virallinen deadline taitaa olla joskus huhtikuussa, jolloin on kansalaisopiston kevätnäyttely ja tekeleet pitäisi kiikuttaa sinne näytille. Sinne ei kehtaa keskeneräistä viedä!

Mutta nyt olemme siis siirtyneet väsäämään ylispaitaa - paitaa, jota käytetään liivin alla. Se on lyhyt, melko suoralinjainen paita, missä huomio kiinnittyy runsaisiin pussihihoihin ja hihojen suita koristavaan nirkkoreunaan. Paidan ompelu aloitettiin nimenomaan tästä nirkkoreunasta.

Ensin kankaanpalasta irroitettiin viisi lankaa.
 

Sitten "vapaaksi" jääneitä lankoja alettiin ommella yhteen. Ensin toinen reuna: neljän langan ympäri ja yhteen.


Sitten toinen reuna: samojen neljän langan ympäri ja yhteen. Kankaaseen muodostuu pylväskuvio. Tämä taisi olla sitä reikäommelta, jos en ihan väärin ymmärtänyt.


Pylväiden alapuolelle kirjailtiin pienillä pistoilla siksak-kuvio.


Ami mittailee siksakin muotoa, kuvion kärjet sivusuunnassa 0,8cm päässä toisistaan ja pystysuunnassa 0,6cm etäisyydellä toisistaan.


Tästä se lähtee!


Kirjokuviota ei aloitettu heti reunasta, vaan jätettiin tilaa napinlävelle, joka tehdään myöhemmin.


Siksakin valmistuttua taitettiin kangas kaksinkerroin niin, että pylväät "menivät puoliksi". Kangas kiinnitettiin ensin ompelemalla jokaisen nirkon (eli pylvään) välistä. Tämän jälkeen ommeltiin vielä jälkipistoin sekä siksakin ylä- että alapuolelta.


Tässä se olisi, valmis nirkkoreuna. Ja kaikki nämä vaiheet tehtiin tietysti kahteen kertaan, kun hihoja on kaksi! Olen tyytyväinen lopputulokseen ja tätä oli tosi kiva tehdä. Silti en voinut välttyä ajattelemasta, että MIKSI tämän(kin) pitää olla niin vaikeaksi tehty. Siis tämä sentin mittainen yksityiskohta, valkoisella langalla valkoiselle kankaalle ommeltu, vei tolkuttoman määrän työtunteja ja lopputulos ei ole mitenkään erityisen vaikuttava. Tarkoitan, että lopputuloksesta ei näe eikä pysty päättelemään, kuinka monia eri vaiheita työ sisälsi ja kuinka paljon tunteja pieneen värkkäämiseen kului. Ehkä olen nyky-yhteiskunnan tehokkuusajattelun aivopesemä, kun päässäni syntyy ajatus, että "mitä enemmän näen vaivaa, sitä vaikuttavampi pitäisi olla lopputulos". Kansallispukua ommellessa voisi heittää hyvästit näille ajatuksille. Parasta olisi, jos kykenisi heittäytymään kokonaan eri vuosisadalle ja lakata kyselemästä "miksi?". Varmaankaan kansanpukujen ompelijat, sen ajan naiset, eivät olleet tietoisia siitä, että aika on arvokasta ja kulutetulle ajalle pitää saada vastinetta. Uskon, että heidän työnsä onnistumiselle ja lopputuloksen arvostukselle löytyi jotkut ihan toiset kriteerit.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Nyörin reiät ja viimeistelyä...

Nyt on työskentelyssä ehditty niin pitkälle, että jäljellä ei ole enää kuin nyörin reikien tekeminen ja vuorin takakappaleen kiinnittäminen körtteihin. 

Nyörin reiät puhkaistiin sukkapuikolla. Ihan kauhea tunne puhkoa kaunis kangas, se tuntui niin väärältä! Vähän siihen tarvittiin voimaa ja tietysti varovaisuutta, koska ajatus oli, että kankaan langat eivät katkeaisi puikon mennessä kankaan läpi. Puhkaisun jälkeen aloitettiin ompelu, neula kulki aina reiästä poispäin ja lanka piti kiristää tiukaksi. Jouduin käyttämään sukkapuikkoa reiässä usein pistojen välissä, koska kangas palautui aika helposti ja pelkäsin, ettei reiästä tule tarpeeksi iso muuten. 

Puikko läpi kankaasta...
Hyvin menee, Ami. Rohkeesti vaan!

Reiät valmiit nyörin pujotusta varten.


Kun etupuoli oli valmis, siirryin vuorin takakappaleen alaliepeen kiinnittämiseen. Reuna ommeltiin pykäpistoin, kuten olkasaumatkin.

Takakappaleen alareuna kiinnitetty körtteihin.
Sauman ompelua.
Sauma ommeltu. Kuvaa katsottava ylösalaisin.









































Liivi on nyt prässäystä vaille valmis! Taitaa olla juhlan aika. Ensimmäinen etappi kansallispuku-urakassa takana. Jäljellä vielä pari paitaa, hame, röijy, essu.... Seuraavaksi käymme paidan kimppuun. Ja kuvat valmiista liivistä julkaisen myöhemmin! 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuorin kiinnittäminen päälikankaaseen

Nyt on joululomasta selvitty ja kansallispukukurssi saatu hyvin käyntiin. Työt ovat edenneet (vähän vähemmän) joululoman sekä (enemmän) tammikuun aikana ja liivi alkaa pikkuhiljaa olla valmis. Tässä raportointia siitä, miten vuorin kiinnittäminen päälikankaaseen sujui.

Vuorin kiinnittäminen aloitettiin helmasta, läppäkörttien juuresta. Kumpikin kappale oli ensin silitetty ja alustavasti mitoitettu samankokoisiksi ja päällekkäin. Toinen helma kiinnittyi ihan kauniisti ja kiilapalat osuivat samaan kohtaan. Jostain syystä toinen puoli oli venahtanut vähän pidemmäksi kuin toinen, jolloin kappaleet olivat eri mittaiset eivätkä kiilatkaan osuuneet saumalleen samaan kohtaan. Minun piti ommella toista kiilapalaa siis vähän pienemmäksi, jotta sain kappaleet saman kokoisiksi. 

Kappaleiden kiinnittäminen yhteen oli helman osalta melkoisen haastava. Liivin edessä olevat läpykkeet oli erittäin vaikea ommella, sillä niissä oli kaarevaa pintaa ja mutkaa. Lisäksi läpykkeen tyvi oli vaikea paikka sen vuoksi, että villakangasta piti leikata auki ja kääntää - ja sitten kiinnittää ensin se pienin pistoin - jonka jälkeen vasta pystyi kiinnittämään vuorin siihen. Kääntäminen ei vaan ollut mitenkään helppo homma, koska kangas luisui koko ajan käsistä ja mitä useammin joutui otetta korjaamaan, sitä enemmän kankaan löyhä kudonta löystyi ja kangas purkautui. Oli kyse niin pienestä taitoksesta, että nuppineuloista ei olisi ollut mitään hyötyä. Sain kummankin puolen kuitenkin ihan kohtuullisen hyvin käännettyä ja lopputulos kelpaa. 


Vuori silitettynä ja valmiina kiinnitettäväksi.
Vuorikangas koostui kahdesta etukappaleesta ja yhdestä takakappaleesta.
Päälikankaassa takakappalekin koostui kahdesta osasta.

Kun olin helman osuudelta kappaleet kiinnittänyt, ajattelin että huh, vaikein osuus on nyt takana. Olin väärässä..... Tämän jälkeen piti ensin kohdistaa liivin etureunat ja varmistaa, että sekä olkaimet että etuläpykkeet ovat saman kokoiset ja tarkistaa, että kuvio liivin ollessa päällä jatkuisi edes jotenkin luontevasti puolelta toiselle. Tässä kohtaa jouduin tekemään kompromissin ja tinkimään kuvion jatkuvuudesta, sillä näin, että etukappaleiden symmetrisyys olisi tärkeämpää. Meinasi nimittäin käydä niin, että toinen etuliepuke olisi ollut merkittävästi toista leveämpi, mikä olisi varmasti näkynyt valmiissa tuotoksessa. 
 
Vuori kiinnitettiin etupistoin.
Sama etupuolelta.
Jouduin kiinnittämään ja purkamaan nuppineulat uudelleen ja uudelleen monta kertaa sen vuoksi, että vuorikangas ei meinannut istua toiselta puolelta ollenkaan päälikankaaseen. Joko vuorikankaasta ei riittänyt saumavaraa tai sitten villakangas oli rypyssä vuorin alla. Vaadittiin aika pitkämielisiä hermoja, että viimein onnistuin saamaan kappaleet päällekkäin niin, ettei mistään uupunut kangasta eikä missään ollut sitä myöskään liikaa! Ihmettelen suuresti, että miten saattoi olla mahdollista, että tämä vaihe oli niin haastava, kun piti olla päivänselvää että palaset ovat toisiinsa yhteensopivat - olinhan kokeillutkin liiviä nuppineuloin kiinnitettynä pariin otteeseen! Ilmeisesti olin ommellut helman toiselta puolelta vähän vinoon, mikä sitten kertautui kainalo- ja olkapään saumoissa....

Kun vuori oli kauttaaltaan kiinnitetty villakankaaseen, oli olkasaumojen vuoro. Saumasta avattiin saumavarat ja ensin ommeltiin päälikankaan kappaleet yhteen. Tämän jälkeen saumavarat käännettiin uudelleen sisäänpäin ja vuorikangas käännettiin päälle. Se ommeltiin yhteen kankaan päältä pykäpistoin.

Olkapään sauma ommeltiin pykäpistoin.
Lähikuvassa.

Vuorin kiinnittäminen oli loppujen lopuksi isoin urakka liivissä! Laskeskelin, että minulla meni karkeasti arvioituna 10-15 tuntia siihen aikaa. Sen lisäksi, että se oli äärimmäisen vaikeaa ajoittain, se oli paljon aikaa vievämpää kuin olin ajatellut. Arvioin etukäteen, että selviän hommasta muutamasta tunnista. Ja varmaan ompeluun se aika olisi riittänytkin, mutta en osannut ottaa huomioon kuinka kauan kappaleiden suostuttelu sopimaan yhteen vei aikaa. Sen vuoksi liivi ei valmistunut jouluksi, vaikka alkuperäinen (varovainen) toive sellainen olikin.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Läppäkörtit valmiit!

Juhlat! Kansallispuvun ensimmäisen vaatekappaleen ensimmäinen osio on valmis! Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta kyllä on palkitsevaa, kun yksi osio vaatteesta on jo siinä pisteessä, että sille ei enää tarvitse tehdä mitään. Toinen iloaihe on se, että työn jälki on yllättävän hyvää. Kuten Ami asian esitti, jos joku olisi pari viikkoa sitten näyttänyt kuvaa, että tältä se tulee sitten sinun tekemänäsi näyttämään, hän ei olisi uskonut. Onni on olla kurssilla erittäin taitavan, ihanan ja pätevän opettajan opissa. Onni on myös hyvät kuvalliset ohjeet. Onni on kohtalontoveri, jonka kanssa saa iloita ja panikoida tarpeen mukaan.

Tässä melko tarkasti kuvattuna, miten läppäkörttien valmistus tapahtui. Ensin saumavaraan oli harsittu kiristyslanka. Pahvista leikattiin sopivan muotoinen pala, asetettiin se läpän päälle ja kiristettiin naruista. Näin saumavarat kääntyivät nätisti pahvin ympärille ja rypytystä sai vielä vähän säädettyä sen mukaan, mikä näytti hyvältä. Sitten äkkiä silitysraudan alle, ettei vaan sattuisi mitään... Kun taitokset oli silittänyt, oli kappaleiden yhdistäminen helppoa. Siis ihme kyllä vuori oli pari milliä pienempi kuin päälikangas (niin kuin pitikin)!


Pahvi puristettu läpän saumavarojen sisälle.

Vuorikankaasta tehty läppä käsiteltiin samalla tavoin.

Tässä karjalanpiirakka ilman pahvia.

Näin vuoriläppä kiinnitettiin.

Ja toinen kans.

Vuori kiinnitettiin etupistoa käyttäen.

Miten harmaa pellava voikin näyttää näin kauniilta?

Valmista tuli!

Oikealla puolella pistot näkyvät vähän...

... mutta onneksi vain vähän.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Liivin saumojen ompelua

Liivin saumojen ompelu aloitettiin takasaumasta. Yksi liivin kauneimmista yksityiskohdista on mielestäni juurikin tämä takaosa, joka on suunniteltu niin, että kankaan raidoitus muodostaa v-mallisen kuvion taakse. Hoikentava vaikutus! Vyötärö saadaan näyttämään kapealta, ja läppäkörttien eli takana olevien pyöreiden lerpukkeiden avulla luodaan illuusio leveästä takamuksesta. Leveä perä kun tarkoitti hyvin toimeentulevaa perhettä! Tämä viesti tuskin enää tänä päivänä ketään saavuttaa ja päinvastoin sitä ajattelisi, että pikemminkin pyrkisi hamuilemaan muotoja kaventavia malleja.... No, mutta tulipahan tämäkin päivä eteen että pyrin ihan tarpeeksi pyöreitä muotojani korostamaan. Elämä on niin ihmeellistä! Ja miksei niitä muotoja toisaalta korostaisi, onhan ne rakkaudella hankittu!

Mutta siis tosiaan takasauma ommeltiin kiinni ensimmäisenä. Tässä piti olla erityisen tarkkana siinä, että kuviot tulevat millilleen kohdakkain. Ompelussa käytettiin jälkipistoa, missä neulalla "veivataan" edestakaisin. Samaa pistoa kiilapalojen kiinnittämisessä ja käytetään muidenkin saumojen ompelussa.

Läppäkörttien juureen piti leikata pieni vekki eli aukileikkaus. Sen avulla läpän pyöreä reuna saadaan käännettyä sisäänpäin. Aukileikkaus piti huolitella tiheillä pistoilla, jotta kangas ei lähde purkautumaan.


Takakappaleet oikeat puolet vastakkain aseteltuna ja kohdistettuna.

Jälkipisto

    
Ommelta
Aukileikkaus tehtiin läppäkörtin nurkkaan.

Aukileikkaus ulottui melkein ompeleeseen asti.

Aukileikkaus huoliteltuna huolellisesti.


Nyt liivi näyttää jo ihan itseltään, kun kaikki saumat on ommeltu kiinni! 

Liivi nurjalta puolelta.

Liivi oikealta puolelta.

Vuorin kiinnittäminen aloitetaan läppäkörteistä. Jotta läpykät saadaan kauniisti käännettyä, pitää niiden saumavaraan harsia lanka, jonka avulla reuna saadaan käännettyä ja rypytettyä halutulla tavalla. Vuorin kiinnittäminen on helpompaa kun reuna on käännetty ja silitetty, jolloin se ei puske ulos vääristä kohdista. Reunan kääntämiseen käytetään apuna pahvia, jonka ympärille reuna pingotetaan ja sitten silitetään malliinsa. Siitä jatkamme huomenna maanantaina kurssilla.

Reunaa harsitaan....

... ja kokeillaan vähän, miten se kääntyisi...

... ja miten se rypyttyisi.

Myös vuorikankaan kappaleet on ommeltu yhteen ja läppäkörttien reunoihin harsittu kiristyslanka.

Vuorikangaskin näyttää jo vähän liiviltä!

Ja TÄSSÄ, OI TÄSSÄ on sitä ihanaa hamekangasta! Rakas, ihana isoäitini Leila-mummi on varannut itselleen kangaspuut kansalaisopistolta ja kutoo meille siellä hamekangasta. Mummi on niin taitava. Kangas on erittäin hienoa ja laadukasta. Iso urakka mummilla on, sillä kangasta tarvitaan kahteen pukuun yhteensä seitsemän metriä! Siihen kuluu tunteja, päiviä ja viikkoja. Mutta se, että mummi lupautui meille kankaan kutomaan, oli korvaamaton apu.

Hamekangasta tulossa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Liivin kiilapalojen viimeistelyä

Liivin kiilapalat kiinnitettiin liiviin ompelemalla ensin reunat kummaltakin puolelta. Liivikappaleesta oli kiilan paikka jätetty leikkausvaiheessa hieman vajaaksi, jotta kiilan kiinnittäminen sujuisi mukavammin ja lopputulos olisi siistimpi. Kärjen ompeleminen oli kyllä erittäin haastavaa. Sitä pystyi etenemään niin pienen matkan kerrallaan, että oli vaikea arvioida, miltä lopputulos oikealta puolelta näyttää. Lisäksi oli paine, että ommel pitäisi saada heti ensimmäisellä kerralla onnistumaan. Koska kiilan paikkaa avattiin saksilla sitä mukaa kun ompelu eteni, ei ihan kärkiosassa ollut huolittelua ollenkaan. Ilman huolittelua on tietysti se vaara, että kangas lähtee purkautumaan. Tässä kohtaa ajatus oli, että koska kangasta leikataan vain vähän kerrallaan ja sitä ommellaan koko ajan samalla, vältytään kankaan purkautumiselta. Mutta jos ommel menisi jotenkin pieleen, sitä olisi lähes mahdotonta alkaa purkamaan, koska koko kangas saattaisi purkautua samalla. Koko kangas on ehkä vähän liioittelua, mutta niin on käynyt kaikissa painajaisunissa!

Ami kiinnittää kiilan kärkeä. Onkohan vähän liikaa vauhtia kun kädestä ei erota kuin vauhtiviivat? Rauhallisesti vaan... Hiljaa hyvä tulee.

Ami vauhdissa!

Pienet pistot syntyvät pikkuhiljaa...

Viimeistä kiilapalaa ommellessani tein niin, että harsin palasen ensin kiinni. Vasta sen jälkeen ompelin kiinni pienillä jälkipistoilla. Oli huomattavasti helpompaa ommella pieniä pistoja, kun oli saanut kiinnitettyä palasen edes jotenkuten kankaaseen kiinni. Myös lopputuloksen arvioiminen oli helpompaa kun se oli osittain jo näkyvillä. Kunpa olisin tehnyt tämän heti ensimmäisestä palasesta lähtien!


Harsinpistot kiilapalan kärjessä.

Jälkipistoilla harsitun kohdan yli.

Kun palanen oli nurjalta puolelta ommeltu kiinni, piti tarkistaa oikealta puolelta, miltä lopputulos näyttää. Vaikka olin ensin harsinut palan ja vasta sitten tehnyt pienet pistot, oli etupuolella huomattavissa "kinnausta" jossain kohtaa ja löysyyttä jossain toisessa kohtaa. Poistin ratkojalla niitä pistoja, jotka vetivät kangasta ryppyyn ja ompelin kärjen oikealta puolelta kankaan omalla, punaisella villalangalla. Nämä pienet pistot siistivät kärjen kaaren eivätkä kuitenkaan näy kauempaa katsottuna, sillä ne ovat luonnollisesti samaa väriä kuin itse kangas.

Viimeistely villalangalla.
Kun ompeluosuus tuli valmiiksi, silitin kiilan varovasti. Lopputulos lienee ihan kohtuullinen. Jälki ei nyt ole ihan yhtä siistiä kuin tehdasvalmisteinen tuote, mutta kaipa käsityön jälki saa vähän näkyäkin ja valmiissa lopputuotoksessa kovin pieniin yksityiskohtiin tuskin tulee kiinnitettyä huomiota.

Kiila silitettynä.